Skip to content

Artkkelin kirjoittaja: Ville Tegelberg 19.6.2018

Dataa käytetään parempien päätösten tekemiseen

 

Haluamme tehdä asiakkaidemme tiedonhausta entistä helpompaa ja Futusomen hakukoneesta entistä paremman. Sitä varten kysyimme asiakkailtamme palautetta käyttökokemuksista sekä parannustoiveita palveluamme kohtaan. Me Futusomella suhtaudumme dataan intohimolla ja tuotamme hieman erilaista hakukonetta suomalaisen sosiaalisen median ja muun verkkodatan hyödyntäjille.

Kaikki vastanneista suosittelisivat palveluamme, olemme erittäin kiitollisia!

Data-ahneet ja tiedonjanoiset asiakkaamme työskentelevät pääasiassa markkinoinnin, viestinnän sekä tutkimuksen parissa. Yleisimmät kyselyyn vastanneet työskentelevät viestintäkonsultteina, markkinoinnin parissa analyytikkoina tai tutkijoina sekä akateemisen tutkimuksen parissa.

 

Kuinka usein, kuinka hyödyllistä?

 

Kyselyyn vastanneista lähes kaikki tekevät hakuja viikottain. Omien käyttäjätilastojemme mukaan tyypillisellä asiakkaalla on kaksi “tehokäyttäjää”, joiden toimesta valtaosa käytöstä tapahtuu. Tämän vuoden osalta yksi käyttäjä tekee keskimäärin 50 hakua kuukaudessa.

 

Kyselyn perusteella voidaan todeta että palvelun käytöstä koetaan olevan hyötyä sangen usein, sillä 73,6% vastaajista kertoo saavansa hyötyä palvelun käytöstä vähintäänkin melkein joka kerta. Sinänsä tämä on myös haaste meille palvelun kehittämisen suuntaan, sillä parannettavaa myös on. Erittäin positiivisena tuloksena mainittakoon, että kaikki kysymykseen vastanneista suosittelisivat palveluamme, mistä olemme erittäin kiitollisia!

 

Taustatutkimus datan avulla auttaa eniten

 

Vastanneiden keskuudessa oli neljä selkeää hyötyä, joita pyritään saavuttamaan tarjoamamme palvelun avulla. Datasta halutaan saada tietoa nopeasti ja helposti (20%) reaaliaikaisia insighteja (50%), taustatutkimusta brändiin, toimialaan tai muuhun aiheeseen liittyen (75%) tai syvempään porautumiseen aiheeseen datan avulla (55%).

 

Esitimme kysymyksen, jossa kartoitimme tietämiämme palvelun käyttötarkoituksia vastausmuotojen ollessa teen tätä jo/tätä voisin kokeilla/tyhjä. Huomasimme, että vastaajat olivat keskimäärin hyvinkin uteliaita ja kokeilunhaluisia, sillä monia asioita jo tehtiin sekä uusille käyttötavoille oltiin ainakin varovaisen avoimia! Alla lyhyt kooste tuloksista.

 

Kysymys, jonka tulokset kiinnostivat meitä ennakkoon kenties eniten oli kysymys siitä, mikä on palvelumme tärkein kehityskohde? Vastaukset jakautuivat kohtuullisen tasaisesti datan kattavuuden, kattavamman graafivalikoiman sekä käyttöliittymän parantamisen osalle. Tulemme tekemään töitä kesän ja syksyn aikana jokaisen näiden asioiden eteen!

 

Suuret kiitokset!

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme sekä kyselyyn vastanneita antamastanne arvokkaasta palautteesta. Parannamme palveluamme saamiemme palautteiden avulla ja informoimme asiakkaitamme lähemmin kun uudistukset ja parannukset ovat käsillä!

 

Mukavaa kesää toivottavat Ville ja Sonja!

Datamania