Skip to content

Artkkelin kirjoittaja: Simo Valling 27.3.2015

Second screen ja reaaliaikainen sosiaalisen median analytiikka

Television katselu on murroksessa. Päällekkäisinä trendeinä ovat yhtäältä tv-sisällön kuluttamisen pirstailoituminen ajasta ja paikasta riippumattomaksi erilaisten verkkopalveluiden kautta ja toisaalta sosiaalinen televisio eli katselukokemuksen sosiaaliset ulottuvuudet. Sosiaaliseen televisioon liittyy olennaisena osana sosiaalisen median käyttö second screenissä eli mobiililaitteessa television rinnalla.

Sosiaalinen televisio nojaa pääasiallisesti kolmeen alustaan; Twitteriin, Facebookiin ja Instagramiin. Kullakin näistä on omat vahvuutensa. Twitter on hallitseva alusta ohjelmien aikaisessa keskustelussa, kenties suurimpia tekijöitä siihen ovat Twitterin avoimuus ja #hashtagien nerokkuus sisällön luokittelussa. Facebookin ja Instagramin ominaisuudet puolestaan ovat parhaimmillaan yhteisöllisyydessä, tämä näkyy sisällön jakamisena ja kuluttamisena myös ohjelma-aikojen ulkopuolella.

Miten sosiaalista televisiota tai onnistumista sosiaalisessa televisiossa voi mitata? Perinteisen television katsojalukujen kaltaisia mittareita ovat muun muassa ohjelmaan liittyvien sosiaalisen median viestien määrä tai uniikkien käyttäjien määrä. Julkista Twitter-pohjaista tilastoa kotimaisiin tv-ohjelmiin liittyvien keskustelujen volyymista löytyy MTV:n SomeTV-mittarista. Historiallinen tilasto paljastavaa, että twiittimäärältään suosituimmat yksittäiset tv-ilmiöt ovat jääkiekön mm-finaali toukokuulta 2015 sekä euroviisut ja linnanjuhlat. Sarjoista korkeimmalle ovat volyymien perusteella nousseet Big Brother ja Posse.

Futusome kantaa kortensa kekoon mittaamalla ja analysoimalla second screen –sisältöä reaaliajassa Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa. Analyysi kertoo paitsi keskustelun volyymin myös kootusti sen, mistä aiheista katsojat keskustelevat milläkin hetkellä.

Case Nelonen Media: The Voice of Finland – reaaliaikaista sosiaalisen median dataa livelähetykseen

Futusome toimittaa kevään 2015 ajan reaaliaikaista dataa Nelosen The Voice of Finland –ohjelmaan (#tvof) liittyen. Ohjelmassa kannustetaan katsojia äänestämään suosikkejaan tiimikohtaisilla #hashtageilla ja tiimien äänisaaliit esitetään ruudussa reaaliajassa:

Futusome mittaa ja toimittaa tiimien #hashtag-pohjaiset äänisaaliit Twitteristä, Instagramista ja Facebookista käytännössä alle kymmenen sekunnin viiveellä, jolloin tulos voidaan tuoda lähetykseen tarpeen mukaan ilman viivettä. Futusomen reaaliaikaisen datan avulla Nelonen onnistui tuomaan somekeskustelun uudella tavalla osaksi The Voice of Finland –kokemusta.

Reaaliaikainen sisältöanalyysi sosiaalisesta mediasta

Futusomen järjestelmä mahdollistaa someaktiivisuuden lisäksi myös reaaliaikaisen sisältöanalyysin. Esimerkkicasena analysoin tässä historiallista somekeskustelua samaan aihepiiriin liittyen eli The Voice of Finlandin finaalilähetyksestä keväältä 2014. Livelähetyksessä esiintyivät artistit nimeltä Siru, Emma, Tuuli ja Jussi. Kukin finalisti lauloi kaksi kappaletta ja finaalin päätteeksi voittajaksi julistettiin Siru.

Kuvaajassa alla viime kevään  #tvof-finaaliin liittyvät viestien volyymit minuuttitasolla on esitetty sen mukaan, kenen finalistin nimi viesteissä on mainittu. Värikoodaus kertoo sekä sen milloin kukin oli äänessä myös sen, kuinka paljon keskustelua kukin esitys aiheutti. Havaitaan, että kunkin esiintyjän aiheuttama keskustelun aktiivisuus nousee huomattavasti juuri kappaleiden aikana. Lisäksi Sirun esitysten somevolyymin pohjalta erilliseen yleisöäänestykseen perustunut voittajakaan ei olisi ollut sosiaalista mediaa reaaliajassa analysoivalle yllätys.

Tässä tapauksessa analysoin datan takautuvasti Futusomen arkistosta, mutta identtisen mittauksen voi toteuttaa reaaliaikaisesti myös lähetyksen aikana.

Toivotan erittäin sosiaalisia hetkiä television parissa!

Datamania