Skip to content

Artkkelin kirjoittaja: Juho Muhonen 10.7.2015

Sää vaikuttaa someen, vai vaikuttaako?

Kuluvana kesänä jatkuvana keskustelun aiheena on ollut kesäsäät, tai niiden puute. Päätin siis ottaa ilon irti vallitsevista säätiloista ja tutkia säätilan vaikutuksia sosiaaliseen mediaan suomessa. Tutkimuksen pohjana käytin somen osalta Futusomen kattavaa sosiaalisen median data-aineistoa ja sään osalta Ilmatieteenlaitoksen kuukausitilastoja. Tutkimuksessa käytettiin aineistoa viimeisen kuukauden ajalta ja tutkittavat päivät olivat sellaisia joina säätila koko maassa oli samankaltainen, sateinen tai poutainen.

Varmasti kenellekään ei tule yllätyksenä, että sadepäivinä sosiaaliseen mediaan tuotetaan enemmän sisältöä kuin poutaisina päivinä. Sadepäivinä arkistoihin uiskenteli n. 7% enemmän materiaalia kun poutaisina vastaavina. Kukapas sitä poutapäivänä viitsii aikaansa somessa kuluttaa samoissa määrin kuin sateella.

Ennakko-odotukset tämän tutkimuksen osalta oli sen kaltaiset, että säätila vaikuttaa voimakkaasti myös hymiöiden esiintymiseen somessa. Oletuksena itsellä oli, että sadepäivinä murjotetaan ja poutapäivinä iloitaan. Tältä osin tutkimus tuotti kuitenkin yllätyksen. Tutkittaessa hymiöiden esiintymistä sisällössä suhteessa postauksien kokonaismäärään, sadepäivinä käytettiin yllättäen iloisuutta kuvaavia hymiöitä jopa aavistuksen enemmän kuin poutaisina päivinä. Ero oli pieni, mutta iloa osoitettiin silti enemmän. Iloinen hymiö esiintyi lähes seitsemässä prosentissa kaikista sadepäivinä postatuista viesteistä, kun poutapäivinä luku jäi reiluun kuuteen prosenttiin. Surumielisiä hymiöitä käytettiin sekä pouta-, että sadepäivinä saman verran suhteessa postattuun sisältöön.

Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan siis todeta, että säätila tosiaan vaikuttaa sosiaalisen median käyttöön. Tämä tosin ei varmasti monellekkaan ole yllätys. Yllätyksenä voidaan kuitenkin pitää aiemmin mainittua hymynaamojen suurta määrää sadepäivinä. Mitäpäs sitä toisaalta murjottamaan asioista joille ei mitään voi.

Datamania