Skip to content

Artkkelin kirjoittaja: Juho Muhonen 10.6.2014

Viraali-ilmiöiden havaitseminen

Viraali-ilmiö on ilmiö, joka leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Niiden syntyä on vaikea ennustaa ja niiden aihepiirit vaihtelevat laidasta laitaan. Tunnusomaista lähes kaikille viraali-ilmiöille on räjähdysmäinen kasvu, laaja osallistujakunta ja ilmiön jatkuvuus useiden päivien ajan. Futusome kehittää teknologiaa viraali-ilmiöiden havaitsemiseen.

Muttigate lienee vuoden 2014 tunnetuin viraali-ilmiö. Ilmiö sai alkunsa Henri Alenin twitter-viestistä, ja se johti lopulta siihen, että kauppojen hyllyt olivat tyhjät, kun kaupat eivät osanneet varautua Mutti-tomaattisoseen kysyntään.

Mitä sitten? Mitä hyötyä viraali-ilmiön havaitsemisesta voisi olla? Viraali-ilmiöt ohjaavat hakukoneliikennettä. Yksi hyödyntämistapa on kirjoittaa asiaan liittyvää sisältöä. Kun ilmiö leviää, haut lisääntyvät, ja jos sivustosi näkyy Googlen-hakutuloksissa, saat sivustollesi lisää liikennettä.

Uskoisin, että liemessä-blogi on saattanut saada oikein ajoitetulla kirjoituksella muutaman lisäkävijän. Sivusto kun näkyy Googlen hakutuloksissa kakkosena heti wikipedian jälkeen Mutti-haulla.

Mutti-tomaattisoseen tapauksessa hyödyntäjiä olisivat voineet olla myös tuottajat tai kaupat, kun ilmiön mennessä viraaliksi kauppojen hyllyiltä loppuivat Mutti tomaattisoseet kuten Iltalehti osuvasti asiasta uutisoi noin neljä päivää viraali-ilmiön synnyttyä. Oliskohan Iltalehden toimituskin voinut hyötyä reaaliaikaisesta havainnosta?

Futusome rakensi arkistonsa avulla pisteytysmenetelmän, joka havaitsee viraali-ilmiöitä reaaliaikaisesti Futusomen suomenkielisen sosiaalisen median datavirrasta. Tutkimme, millaisia ilmiöitä menetelmä olisi havainnut vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit havainnut nämä ilmiöt ensimmäisenä? Puuttuuko listastamme mielestäsi jokin oleellinen viraaliksi luokiteltava ilmiö?

Datamania